Nyt varmaan moni miettii miksi ensimmäisen blogin aiheena on poliisi. Vuonna 1970 julkaistiin Leo Jokelan kappale Nainen, poliisi ja taksi, ei niitä koskaan tarvitessa nää. Tulevaisuus näyttää poliisien kohdalla huolestuttavalta. Pitkin talvea on tiedoitusvälineistä kuulunut poliisien säästötoimista. Vähennyksiä tapahtuu siellä missä on ennestääkin jo vähän poliisia. Lupapalvelut siirtyvät netin ihmeelliseen maailmaan, mutta millä ihmeen netillä korvataan poliisi kentällä kun tilanne sitä vaatii.
Valitettavasti yhteisiä keikkoja ensihoidolla poliisin kanssa on ja niitä tulee olemaan jatkossakin. Suunta siitä, että rikollisuus lisääntyy aiheuttaa myös sairaankuljetukselle lisää tehtäviä. Miten turvallisuus näkökohta riittävätkö pelkät luotiliivit turvaamaan sairaankuljettajien turvallisuuden. Poliisien odottaminen kohteeseen turhauttaa tosi paljon. Onko meillä uskallusta mennä johonkin kohteeseen jossa on epäselvä pahoinpitely. Jäämmekö tallille odottamaan poliisin tuloa sitten aikain päästä. Toisaalta taasen jos kaverukset jaksavat mäiskiä toisiaan poliisin tuloon saakka ovat ne jo kypsää kauraa. Saattaa siinä henkikin olla vaarassa.
Liikenneonnettomuuksissa tunnetusti pelastuslaitos hoitaa liikenteenohjauksen. Poliisit saapuvat usein kun potilaat on viety jo pois. Onko tulevaisuus sitä että myös sairaankuljetus alkaa kuvaamaan kohdetta. Tänäpäivänä tosin netistä löytyy kuvat nopeammin, ennen kuin yksikään hälytysajoneuvo on kohteessa.
Huolestuttavinta tässä on se, jos hätäkeskus hälyttää selviin poliisi tehtäviin sairaankuljetuksen. Poliisien pitää myös tulevaisuudessa hoitaa poliisien tehtävät ja sairaankuljetuksen pitää keskittyä vain hoitotehtäviin.
Miten alussa mainittu kappele sitten päättyi. No kaikkien vaiheiden jälkeen kaverin tyttöystävä käveli poliisin kanssa samaan taksiin. Että näin.